Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE LAHDEN OPPILAILLE 12.1.2022

Hyvät oppilaat,

Meillä on teille jälleen ikäviä uutisia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien kuntien alueilla annetun uusimman määräyksen seurauksena Rock the Pole Lahti ei voi edelleenkään järjestää viikkotunteja tai kursseja lähiopetuksena. AVI:n eilen antama päätös on voimassa näin ollen 26.1.2022 saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että Rock the Pole Lahden viikkotunnit ja -kurssit ovat tauolla tämän ajan.

Viikkolukujärjestyksestä löytyvät ohjaustunnit poistetaan kuluvan viikon aikana varausjärjestelmästä eikä tämä edellytä oppilailta toimenpiteitä tehtyjen varausten suhteen. Kurssilaisiin ollaan yhteydessä lähipäivinä sähköpostitse.

Sulkumääräys ei koske lasten ja nuorten toimintaa, joten Rock the Polen lasten ja nuorten kurssit alkavat aiemmin ilmoitetun mukaisesti ensi viikolla (vk 3).

Kiinnioloaika hyvitetään asiakkaillemme ja tiedotamme tästä erikseen. Seuraathan uutisointiamme somessa, kotisivuillamme ja tilaat uutiskirjeemme (www.rockthepole.fi, skrollaa alas tilaukseen).

Aluehallintoviraston päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Ohjaustuntien ollessa tauolla, tulemme tarjoamaan mahdollisuuden omatoimiseen vapaaharjoitteluun studioilla (”yksityiset vaparit”), mahdollisuuden varata yksityistunteja sekä järjestämme lisää Zoom-tunteja. Zoom-tuntitarjonnassa pyritään huomioimaan entistä paremmin ne oppilaat, joilla ei ole kotona omaa tankoa. Lisää informaatiota vapareista ja yksityistunneista tulee pian lisää. Zoom-tunnit ovat käynnissä päivittäin ja niihin voi tutustua lisää edellisestä postauksesta.

Toivottavasti Suomen koronavirustilanne tasoittuu pian ja pääsisimme harjoittelemaan jälleen yhdessä. Kun sen aika on, odotamme teitä.

Rock the Pole

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.