Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE LAHDEN ASIAKKAILLE 2.2.2022

Etelä-Suomen AVI:n uusimman päätöksen seurauksena rajoituksia puretaan ja Rock the Pole Lahti pääsee avaamaan ovensa jo kuluvalla viikolla! Ovet ohjatuille tunneille ja kursseille aukeavat sunnuntaina 6.2., jotta kaikille tunneille ehditään löytää ohjaaja. Tämä on mielestämme paras uutinen hetkeen ja odotamme täällä jo kovasti teitä tunneille!

Pyydämme, että innostuksesta huolimatta maltat lukea tämän postauksen huolellisesti loppuun saakka. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten suosituksia ja pyrimme ottamaan ne huomioon kaikessa toiminnassamme myös avaamisen jälkeen. Tarvittaessa muutamme toimintaamme vastaamaan paremmin annettuja ohjeistuksia.

Yksityisistä vapareista & ohjaustunneista

Kuluvalle viikolle on varattu joitakin yksityisiä vapareita ja toivotamme kaikki vaparilaiset edelleen lämpimästi tervetulleiksi tehdyille varauksille. Emme siis poista varauksia kalenterista, vaikka ovemme ohjatuille tunneille aukeavatkin. Tulemme tarjoamaan yksityisiä vapareita myös jatkossa, joten pysythän kuulolla.

Kuluvan viikon ja ensi viikon ohjaustunnit ilmestyvät takaisin kalenteriin ihan just!

Sarja- ja kausituotteiden korvauksista

Olemme luvanneet hyvittää kausi- ja sarjakorteille kiinnioloajan lisäajan muodossa ja näin myös toimimme. Mikäli haluat tukea toimintaamme, voit jättää korvausmahdollisuuden käyttämättä tai käyttää sen vain osittain.

Kevätkausikortti 2022, Lahti: lisäaikaa 36 päivää, viimeinen voimassaolopäivä 6.7.2022
Sarjakortit (5krt, 10krt): lisäaikaa maksimissaan 36 päivää huomioiden kortin ostopäivän ja aiemman käytön
Kurssit: Päivitämme juuri kurssitarjontaamme ja kontaktoimme kaikkia kurssilaisia korvauskäytännöistämme sähköpostitse keskiviikon 3.2. aikana.

Esitämme toiveen tulla päivittämään ostetut tuotteet erikseen ilmoitettuina ajankohtina, ettei vastaanottomme ruuhkaudu toiminnan käynnistyttyä ohjaustunneille ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli lisäajan haluaa käyttää, se tulee päivittää korttille 15.2. mennessä.

Tervetuloa takaisin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *