Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLEN ASIAKKAILLE 27.2.2021

Etelä-Suomen aluehallintoviraston antaman päätöksen mukaan yksityiset toimijat, kuten tanssikoulut, voivat pitää ovensa auki tietyin reunaehdoin. Aluehallintoviraston tartuntatautilain tulkinnan mukaan enimmillään 10 ihmistä kerrallaan sisältävät tilat saavat olla auki myös maanantaista 1.3. eteenpäin. Olemme käyneet läpi kuluvana viikonloppuna Aluehallintoviraston päätöstä ja sen mahdollisia vaikutuksia meillä täällä Rock the Polella. Rock the Polen tankotanssi- ja ilma-akrobatiakoulut pitävät ovensa toistaiseksi auki. Seuraamme tilannetta, viranomaisten antamia ohjeita sekä määräyksiä ja toimimme reaktiivisesti niiden mukaan.

Rock the Polen kaikki viikkotunnit ja kurssit jatkuvat aiemmin annettuja turvallisuusohjeistuksia noudattaen Helsingissä, Lahdessa, Tampereella sekä Kouvolassa. Muista studioista poiketen rajaamme Helsingin (Rock the Pole Kluuvi ja Aerial Home Haven) viikkotuntiemme asiakaspaikkoja kuuteen oppilaaseen aiemmin ilmoittamamme mukaisesti 14.3. asti. Tästä syystä olemme siirtäneet osan tunneista zoomiin sekä lisänneet viikkotunteja ja vapaaharjoitteluvuoroja helpottamaan varaustilannetta. Emme kuitenkaan ota pois jo tehtyjä varauksia. Tämän seurauksena joillakin viikkotunneilla voi olla enemmän kuin kuusi oppilasta, mutta enimmillään kuitenkin yhdeksän. Kurssit järjestämme aiemmin ilmoitetun mukaisesti, rajaten asiakaspaikat enimmillään yhdeksään oppilaaseen.

Meillä kaikilla on aikamoinen vuosi takana. Korona on palauttanut meidät perusasioiden äärelle ja pakottanut jokaisen sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Siltikään edes maailmanlaajuinen pandemia ei ole pystynyt nujertamaan meitä ja viemään tanssin iloa pois. Jaksetaan vielä hetki, sillä olemme loppusuoralla.

Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE HELSINGIN ASIAKKAILLE 21.2.2021

Kuten olemme saaneet lukea uutisista, epidemiatilanne on heikentynyt pääkaupunkiseudulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kuluvalla viikolla julkaiseman toimenpidesuosituksen mukaan alueella on välttämätöntä kiristää kokoontumisrajoituksia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 19.2.2021 päätöksen yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien rajoitusten kiristämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Nyt kaikki yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty ajalla 22.2.-14.3.2021. Tilanne on ikävä ja haastava, mutta meidän kaikkien täytyy sopeutua ja olla mukana talkoissa. Tämän vuoksi Rock the Pole Helsingin toimipisteet ovat päättäneet rajoittaa viikkotuntien asiakaspaikkoja.  

Rock the Pole Helsingin molempien toimipisteiden (Rock the Pole Kluuvi ja Aerial Home Haven) ovet pysyvät auki poikkeusjärjestelyin. Uusien määräysten hengessä otamme ohjatulle ohjaustunnille ja vapaaharjoitteluvuorolle maksimissaan kuusi osallistujaa. Vakuutamme, että teemme kaikkemme tarjotaksemme jokaiselle oppilaalle edelleen turvallista opetusta parhaan kykymme mukaan. Olemme lisänneet Rock the Pole Helsingin toimipisteille lukuisia ylimääräisiä ohjaustunteja sekä vapaaharjoitteluvuoroja aikavälille 22.2.-14.3., jotta pystymme tarjoamaan oppilaillemme mahdollisuuden osallistua myös lähiopetukseen studioilla. Lisäksi zoomaamme lukuisia ohjaustunteja suoraan kotiin.

Nyt vetoammekin teihin, hyvät asiakkaat. Mikäli kotoasi löytyy tanko, kannustamme teitä osallistumaan Rock the Polen ZOOM-tunneille sekä omatoimisille vapaaharjoitteluvuoroille seuraavan kolmen viikon ajan. Vapareilla pystyt osallistumaan kätevästi myös samaan aikaan järjestettäville ZOOM-tunneille. Otamme vastaan vapari-toiveita sähköpostitse, ja pyrimme lisäämään niitä varauskalenteriin mahdollisuuksien mukaan. Osalla aikavälillä 22.2.-14.3. järjestettävistä ohjatuista viikkotunneista on tällä hetkellä yli kuusi osallistujavarausta. Näitä varauksia emme ota pois, vaan tunnit toteutuvat suunnitelman mukaisesti. Olemme päivittäneet varausjärjestelmämme poikkeusajalle, joten tällä hetkellä ne tunnit joissa näyttää olevan vapaata, vastaavat reaaliaikaista tilannetta.

Olemme pyrkineet lisäämään zoomiin myös sellaisia tunteja, joissa ei tarvita tankoa tai muita välineitä. Nämä tunnit ovat merkitty ZOOM-kalenteriin tähdellä (*). Mikäli henkilö osallistuu ohjaustunneille zoomin kautta, ei paikkaa tarvitse erikseen varata. Kurssit ja workshopit järjestämme omilla paikoillaan poikkeusjärjestelyin ja olemme yhteydessä osallistujiin pikimmiten sähköpostitse.

Peruthan omat tuntivaraukset ja mahdolliset jonopaikat hyvissä ajoin, jotta joku toinen innokas pääsee osallistumaan lähiopetukseen. Studioille ei saa tulla missään tilanteessa paikalle kipeänä tai oireisena. Aiemmin antamamme turvallisuusohjeistuksemme ovat edelleen voimassa.

Jaksetaan hetki vielä.

Alta löydät Rock the Pole Helsingin oppilaille suunnatun ZOOM-aikataulun. Linkki ZOOM-tunneille julkaistaan Rock the Pole Kluuvin Facebook-sivun sisältä löytyvässä ryhmässä ”Rock the Polen ZOOM-tunnit 2021”. Kausikorttiasiakkaillamme on tunneille vapaa pääsy. Zoom-tunnille pääsee osallistumaan myös Rock the Polen sarjakortilla (rasti per ohjaustunti) tai ostamalla kertakäynnin verkkokaupastamme. Maaliskuun ZOOM-kausariin sisältyvät ohjaustunnit julkaisemme maanantaina 22.2. erillisessä julkaisussa.

Rock the Pole Helsingin ZOOM -tunnit ajalle  22.2.-14.3.2021 

ma 22.2.  

16:45-18:00 Pole Classic: Heels tech 1 (Nita) 

18:15-19:30 Tek 2-3 (Niina) 

20:00-21:15 Spagaattitunti (Camilla)* 

ti 23.2. 

9:00-10:00 Tek 1 (Susanna) 

10:15-11:15 Tek 2 (Susanna) 

17:15-18:15 Barre (Susanna)*  

18:30-19:45 Tek 3-4 (Nita) 

ke 24.2. 

9:30-10:30 Käsilläseisonta (Susanna)*  

12:45-13:45 Tek 2 (Susanna) 

14:00-15:00 Tek 1 (Susanna)  

17:00-18:00 Pole Classic: Tech & Choreo (Mira) 

20:05-21:20 Splits & Bridge (Camilla)* 

to 25.2. 

9:00-10:00 Aamu Tek 2 (Susanna) 

17:15-18:30 Tek 1-2 Instagram Tricks (Susanna) 

pe 26.2. 

15:45-16:45 Barre (Susanna)* 

17:20-18:20 Tek 2 (Ira) 

18:45-20:00 Tankotanssin tekniikkateematunti: Tankokässärit (Susanna) 

la 27.2. 

11:30-12:45 Tek 2-3 Instagram Tricks (Nita) 

13:00-14:15 Pole Classic: Heels tech 2 (Nita) 

14:30-15:30 Syvävenyttely (Henriikka)* 

su 28.2. 

17:00-18:00 FasciaMethod (Katja)* 

18:45-20:00 Tek 2-3 (Merja)      

ma 1.3. 

16:45-18:00 Pole Classic: Heels tech 1 (Elina)* 

18:35-19:50 Tek 3 (Camilla) 

20:00-21:15 Spagaattitunti (Camilla)* 

ti 2.3. 

9:00-10:00 Tek 1 (Susanna) 

10:15-11:15 Tek 2 (Susanna) 

18:15-19:30 Pole Classic: Heels tech 2 (Camilla) 

ke 3.3. 

9:30-10:30 Käsilläseisonta (Susanna)* 

12:45-13:45 Tek 2 (Susanna) 

14:00-15:00 Tek 1 (Susanna) 

17:00-18:00 Pole Classic: Tech & Choreo (Mira) 

20:05-21:20 Splits & Bridge (Camilla)* 

to 4.3. 

9:00-10:00 Aamu Tek 2 (Susanna) 

17:00-18:15 Tek 1-2 Instagram Tricks (Merja) 

18:45-20:00 Tek 3-4 (Susanna) 

pe 5.3. 

15:45-16:45 Barre (Susanna)*  

17:20-18:20 Tek 2 (Ira) 

18:45-20:00 Tankotanssin tekniikkateematunti: Phoenix (Susanna) 

la 6.3. 

12:25-13:25 Pole Classic: Heels tech 2 (Katja)

su 7.3. 

16:00-17:15 Tek 2 (Susanna)  

17:30-18:45 Pole Classic: Heels tech 3 (Pauliina)  

ma 8.3. 

16:45-18:00 Pole Classic: Heels tech 1 (Elina)* 

18:15-19:30 Tek 2-3 (Niina) 

20:00-21:15 Spagaattitunti (Camilla)* 

ti 9.3. 

9:00-10:00 Tek 1 (Susanna) 

10:15-11:15 Tek 2 (Susanna) 

17:15-18:15 Barre (Susanna)* 

18:30-19:45 Tek 3-4 (Susanna) 

ke 10.3. 

9:30-10:30 Käsilläseisonta (Susanna)* 

12:45-13:45 Tek 2 (Susanna) 

14:00-15:00 Tek 1 (Susanna) 

17:00-18:00 Pole Classic: Tech & Choreo (Mira) 

20:05-21:20 Splits & Bridge (Camilla)* 

to 11.3. 

9:00-10:00 Aamu Tek 2 (Susanna) 

17:00-18:15 Tek 1-2 Instagram Tricks (Merja) 

18:45-20:00 Tek 3-4 (Nita) 

pe 12.3. 

15:45-16:45 Barre (Susanna)* 

17:20-18:20 Tek 2 (Ira) 

18:45-20:00 Tankotanssin tekniikkateematunti: Toiveliikkeet (Susanna) 

la 13.3. 

11:30-12:45 Tek 2-3 Instagram Tricks (Nita) 

13:00-14:15 Pole Classic: Heels tech 2 (Nita) 

su 14.3. 

16:00-17:15 Tek 2 (Susanna) 

17:30-18:45 Pole Classic: Heels tech 3 (Pauliina)  

Julkaistu Jätä kommentti

UUTTA KAUSIKORTTIA VAILLA?

Superkausarien hinnat:

Helsinki 529 €

Lahti ja Tampere 449 

Kouvola 399 €

Rock the Polen superkausarilla treenaat lähes puoli vuotta niin paljon kuin haluat kaikilla studioillamme! Superkausari on myynnissä 8.-14.2.2021. Superkausari on voimassa 15.2.-31.7.2021 välisenä aikana. Mikäli harjoittelet studioillamme vähintään kaksi kertaa viikossa, kausari on sinulle edullisin vaihtoehto. Superkausarilla osallistut kaikille viikkotunneillemme sekä vapaaharjoitteluvuoroille!

Tarjoamme kausarilaisille käyttöön myös Rock the Polen monipuoliset Zoom-tunnit.

Mikäli olet opiskelija, työtön, eläkeläinen tai varusmies, tarjoamme superkausarista -10%:n alennuksen esittämällä alennukseen oikeuttavaa todistusta ostotapahtuman yhteydessä. Kausikortti ostetaan oman kotikoulun mukaan, mutta kausaria voi käyttää kaikilla studioillamme. Kaikki tunnit varataan varausjärjestelmämme kautta.

Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE KOUVOLAN ASIAKKAILLE 7.1.2021

Rock the Polen tankotanssi ja ilma-akrobatiastudiot ovat olleet jo hetken suljettuina koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemikseksi, mutta meillä on oppilaillemme iloisia uutisia: Avaamme ovemme jälleen maanantaina 11.1.2021!

Kymenlaakson alue on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa ja otamme tämän huomioon kaikessa toiminnassamme. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten suosituksia ja pyrimme ottamaan ne huomioon kaikessa toiminnassamme myös avaamisen jälkeen. Tarvittaessa muutamme toimintaamme vastaamaan paremmin annettuja ohjeistuksia. Haluamme toimia yrityksenä vastuullisesti ja suhtaudumme koronaviruspandemiaan vakavasti. Tarjoamme koko kevään ajan ohjaistuntiemme rinnalla suosittuja zoom-tunteja, joihin voi turvallisesti osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Tammikuun zoom-tuntitarjonta pitää sisällään lähes 50 ohjaustuntia. Tarjoamme Rock the Polen kausikorttiasiakkaille zoom-tunnit ilmaisiksi. Zoom-tunneille pääsee myös omilla kerta- ja kuukausikortilla. Zoom-tunneista voi lukea lisää nettisivuiltamme sekä somen aiemmista postauksista. Rajaamme joiltakin tunneilta asiakaspaikkoja huomioiden viranomaisten suosituksen ja ohjeistukset.

Tarjoamme mahdollisuuden lunastaa ostetuille Rock the Polen sarja- ja kausikorteille lisäaikaa alle esitetyn mukaisesti. Mikäli haluat tukea toimintaamme, voit jättää korvausmahdollisuuden käyttämättä tai käyttää sen vain osittain.

Korvaamme syyskaudella 2020 myydyt sarja- ja kausituotteemme seuraavanlaisesti: Mikäli sinulla on Rock the Pole Kouvolan syyskausikortti (5KK) tai loppuvuoden kausikortti (2KK, voim. 31.12.2020 asti) , saat kausikortillesi lisäaikaa yhteensä 21 päivää. Näin ollen kausikorttisi viimeinen voimassaolopäivä on 31.1.2021. Mikäli sinulla on sarjakortti (5 tai 10 kertaa), saat tuotteellesi lisäaikaa maksimissaan 21 päivää huomioiden kortin ostopäivän ja aiemman käytön. Jos sarjakorttisi on esimerkiksi vanhentunut 11.12.2020, hyvitämme kiinnioloajan lisäajan muodossa 30.11.-10.1.2020 väliseltä ajalta. Vanhentuneiden sarjakorttien voimassaolo alkaa automaattisesti juosta 11.12.2021 alkaen.Mikäli olet osallistunut Rock the Polen kursseille ja kurssisi on jäänyt kesken, olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse koskien kurssien korvauskäyntäntöjä.Mikäli sinulla on Rock the Pole Kouvolan kevätkausikortti 2021, kortin voimassaoloaika on 11.1.-11.6.2021. Voit lunastaa kausikortin näyttämällä kausarin ostokuittia lunastamisen yhteydessä.Mikäli sinulla on ostettuna Rock the Pole Kouvolan syyskausikortti 2020 ja kevätkausikortti 2021, lisäämme kaikki kiinnioloajastamme lupaamamme lisäpäivät kevätkausikortille. Näin ollen kevätkausikortin viimeinen voimassaolopäivä on 1.7.2021.

Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE HELSINGIN ASIAKKAILLE 3.1.2021

Rock the Polen tankotanssi ja ilma-akrobatiastudiot ovat olleet jo hetken suljettuina koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemikseksi, mutta meillä on oppilaillemme iloisia uutisia: Avaamme ovemme jälleen maanantaina 11.1.2021!

Uudenmaan alue on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa ja tulemme rajaamaan ohjaustuntien asiakaspaikkoja molemmilla Helsingin kouluillamme. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten suosituksia ja pyrimme ottamaan ne huomioon kaikessa toiminnassamme myös avaamisen jälkeen. Tarvittaessa muutamme toimintaamme vastaamaan paremmin annettuja ohjeistuksia. Haluamme toimia yrityksenä vastuullisesti ja suhtaudumme koronaviruspandemiaan vakavasti.

Tarjoamme koko kevään ajan ohjaistuntiemme rinnalla suosittuja zoom-tunteja, joihin voi turvallisesti osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Tammikuun zoom-tuntitarjonta pitää sisällään lähes 50 ohjaustuntia. Tarjoamme Rock the Polen kausikorttiasiakkaille zoom-tunnit ilmaisiksi. Zoom-tunneille pääsee myös omilla kerta- ja kuukausikortilla. Zoom-tunneista voi lukea lisää nettisivuiltamme sekä somen aiemmista postauksista. Muutamme ensi viikon aikana hieman tammikuun ohjaustuntiemme alkamisajankohtia, jotta saamme tuntien väliin pidemmän vaihtoajan. Rajaamme tunneilta asiakaspaikkoja huomioiden viranomaisten suosituksen ja ohjeistukset. Helsingin kalenteriin päivittyy tammikuulle myös joitakin extra-tunteja, jotta voimme taata kaikille innokkaille mahdollisuuden päästä tunneille mukaan.

Tarjoamme mahdollisuuden lunastaa ostetuille Rock the Polen sarja- ja kausikorteille lisäaikaa alle esitetyn mukaisesti. Mikäli haluat tukea toimintaamme, voit jättää korvausmahdollisuuden käyttämättä tai käyttää sen vain osittain. Esitämme toiveen tulla päivittämään ostetut tuotteen erikseen ilmoitettuina ajankohtina, ettei vastaanotto ruuhkaudu toiminnan käynnistyttyä ohjaustunneille ilmoittautumisen yhteydessä.

Korvaamme syyskaudella 2020 myydyt sarja- ja kausituotteemme seuraavanlaisesti: Mikäli sinulla on Rock the Pole Helsingin syyskausikortti (5KK) tai loppuvuoden kausikortti (2KK, voim. 31.12.2020 asti) , saat kausikortillesi lisäaikaa yhteensä 35 päivää. Näin ollen kausikorttisi viimeinen voimassaolopäivä on 14.2.2021. Mikäli sinulla on sarjakortti (5 tai 10 kertaa), saat tuotteellesi lisäaikaa maksimissaan 35 päivää huomioiden kortin ostopäivän ja aiemman käytön. Jos sarjakorttisi on esimerkiksi vanhentunut 11.12.2020, hyvitämme kiinnioloajan lisäajan muodossa 30.11.-11.12.2020 väliseltä ajalta. Vanhentuneiden sarjakorttien voimassaolo alkaa automaattisesti juosta 11.1.2021 alkaen.

Mikäli olet osallistunut Rock the Polen kursseille ja kurssisi on jäänyt kesken, olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse koskien kurssien korvauskäyntäntöjä.Mikäli sinulla on Rock the Pole Helsingin kevätkausikortti 2021, kortin voimassaoloaika on 11.1.-11.6.2021. Voit lunastaa kausikortin näyttämällä kausarin ostokuittia lunastamisen yhteydessä.Mikäli sinulla on ostettuna Rock the Pole Helsingin syyskausikortti 2020 ja kevätkausikortti 2021, lisäämme kaikki kiinnioloajastamme lupaamamme lisäpäivät kevätkausikortille. Näin ollen kevätkausikortin viimeinen voimassaolopäivä on 16.7.2021.

Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE LAHDEN ASIAKKAILLE 3.1.2021

Rock the Polen tankotanssi ja ilma-akrobatiastudiot ovat olleet jo hetken suljettuina koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemikseksi, mutta meillä on oppilaillemme iloisia uutisia: Avaamme ovemme jälleen maanantaina 11.1.2021!

Lahti on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa ja koronayhteistyöryhmä on antanut uusia suosituksia tammikuulle. Pyydämmekin tämän vuoksi oppilailtamme vielä hetken kärsivällisyyttä, sillä jatkamme kiinnioloa 10.1.2021 asti. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten suosituksia ja pyrimme ottamaan ne huomioon kaikessa toiminnassamme myös avaamisen jälkeen. Tarvittaessa muutamme toimintaamme vastaamaan paremmin annettuja ohjeistuksia. Haluamme toimia yrityksenä vastuullisesti ja suhtaudumme koronaviruspandemiaan vakavasti.

Tarjoamme koko kevään ajan ohjaistuntiemme rinnalla suosittuja zoom-tunteja, joihin voi turvallisesti osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Tammikuun zoom-tuntitarjonta pitää sisällään lähes 50 ohjaustuntia. Tarjoamme Rock the Polen kausikorttiasiakkaille zoom-tunnit ilmaisiksi. Zoom-tunneille pääsee myös omilla kerta- ja kuukausikortilla. Zoom-tunneista voi lukea lisää nettisivuiltamme sekä somen aiemmista postauksista. Rajaamme joiltain tunneilta asiakaspaikkoja huomioiden viranomaisten suosituksen ja ohjeistukset. Päivitämme muutokset varausjärjestelmäämme ja tiedotamme niistä tarkemmin alkavalla viikolla.Tarjoamme mahdollisuuden lunastaa ostetuille Rock the Polen sarja- ja kausikorteille lisäaikaa alle esitetyn mukaisesti. Mikäli haluat tukea toimintaamme, voit jättää korvausmahdollisuuden käyttämättä tai käyttää sen vain osittain. Esitämme toiveen tulla päivittämään ostetut tuotteen erikseen ilmoitettuina ajankohtina, ettei vastaanotto ruuhkaudu toiminnan käynnistyttyä ohjaustunneille ilmoittautumisen yhteydessä.

Korvaamme syyskaudella 2020 myydyt sarja- ja kausituotteemme seuraavanlaisesti: Mikäli sinulla on Rock the Pole Lahden syyskausikortti (5KK) tai loppuvuoden kausikortti (2KK, voim. 31.12.2020 asti) , saat kausikortillesi lisäaikaa yhteensä 35 päivää. Näin ollen kausikorttisi viimeinen voimassaolopäivä on 14.2.2021. Mikäli sinulla on sarjakortti (5 tai 10 kertaa), saat tuotteellesi lisäaikaa maksimissaan 35 päivää huomioiden kortin ostopäivän ja aiemman käytön. Jos sarjakorttisi on esimerkiksi vanhentunut 11.12.2020, hyvitämme kiinnioloajan lisäajan muodossa 30.11.-10.1.2020 väliseltä ajalta. Vanhentuneiden sarjakorttien voimassaolo alkaa automaattisesti juosta 11.12.2021 alkaen.Mikäli olet osallistunut Rock the Polen kursseille ja kurssisi on jäänyt kesken, olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse ensi viikon aikana koskien kurssien korvauskäyntäntöjä.Mikäli sinulla on Rock the Pole Lahden kevätkausikortti 2021, kortin voimassaoloaika on 11.1.-11.6.2021. Voit lunastaa kausikortin näyttämällä kausarin ostokuittia lunastamisen yhteydessä.Mikäli sinulla on ostettuna Rock the Pole Lahden syyskausikortti 2020 ja kevätkausikortti 2021, lisäämme kaikki kiinnioloajastamme lupaamamme lisäpäivät kevätkausikortille. Näin ollen kevätkausikortin viimeinen voimassaolopäivä on 16.7.2021.

Julkaistu Jätä kommentti

TIEDOTE ROCK THE POLE TAMPEREEN ASIAKKAILLE 4.1.2021

Rock the Polen tankotanssi ja ilma-akrobatiastudiot ovat olleet jo hetken suljettuina koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemikseksi, mutta meillä on oppilaillemme iloisia uutisia: Avaamme ovemme jälleen maanantaina 11.1.2021!

Pirkanmaan alue on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa ja tulemme huomioimaan tämän toiminnan jälleen käynnistyttyä.Seuraamme aktiivisesti viranomaisten suosituksia ja pyrimme ottamaan ne huomioon kaikessa toiminnassamme myös avaamisen jälkeen. Tarvittaessa muutamme toimintaamme vastaamaan paremmin annettuja ohjeistuksia. Haluamme toimia yrityksenä vastuullisesti ja suhtaudumme koronaviruspandemiaan vakavasti. Tarjoamme koko kevään ajan ohjaistuntiemme rinnalla suosittuja zoom-tunteja, joihin voi turvallisesti osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Tammikuun zoom-tuntitarjonta pitää sisällään lähes 50 ohjaustuntia. Tarjoamme Rock the Polen kausikorttiasiakkaille zoom-tunnit ilmaisiksi. Zoom-tunneille pääsee myös omilla kerta- ja kuukausikortilla. Zoom-tunneista voi lukea lisää nettisivuiltamme sekä somen aiemmista postauksista. Muutamme ensi viikon aikana hieman tammikuun ohjaustuntiemme alkamisajankohtia, jotta saamme tuntien väliin pidemmän vaihtoajan. Rajaamme tunneilta asiakaspaikkoja huomioiden viranomaisten suosituksen ja ohjeistukset.

Tarjoamme mahdollisuuden lunastaa ostetuille Rock the Polen sarja- ja kausikorteille lisäaikaa alle esitetyn mukaisesti. Mikäli haluat tukea toimintaamme, voit jättää korvausmahdollisuuden käyttämättä tai käyttää sen vain osittain. Esitämme toiveen tulla päivittämään ostetut tuotteen erikseen ilmoitettuina ajankohtina, ettei vastaanotto ruuhkaudu toiminnan käynnistyttyä ohjaustunneille ilmoittautumisen yhteydessä.

Korvaamme syyskaudella 2020 myydyt sarja- ja kausituotteemme seuraavanlaisesti: Mikäli sinulla on Rock the Pole Tampereen syyskausikortti (5KK) tai loppuvuoden kausikortti (2KK, voim. 31.12.2020 asti) , saat kausikortillesi lisäaikaa yhteensä 35 päivää. Näin ollen kausikorttisi viimeinen voimassaolopäivä on 11.2.2021.Mikäli sinulla on sarjakortti (5 tai 10 kertaa), saat tuotteellesi lisäaikaa maksimissaan 35 päivää huomioiden kortin ostopäivän ja aiemman käytön. Jos sarjakorttisi on esimerkiksi vanhentunut 11.12.2020, hyvitämme kiinnioloajan lisäajan muodossa 30.11.-11.12.2020 väliseltä ajalta. Vanhentuneiden sarjakorttien voimassaolo alkaa automaattisesti juosta 11.1.2021 alkaen. Mikäli olet osallistunut Rock the Polen kursseille ja kurssisi on jäänyt kesken, olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse ensi viikon aikana koskien kurssien korvauskäyntäntöjä.Mikäli sinulla on Rock the Pole Tampereen kevätkausikortti 2021, kortin voimassaoloaika on 11.1.-11.6.2021. Voit lunastaa kausikortin näyttämällä kausarin ostokuittia lunastamisen yhteydessä.Mikäli sinulla on ostettuna Rock the Pole Tampereen syyskausikortti 2020 ja kevätkausikortti 2021, lisäämme kaikki kiinnioloajastamme lupaamamme lisäpäivät kevätkausikortille. Näin ollen kevätkausikortin viimeinen voimassaolopäivä on 11.7.2021.